Uusi Suomi

Uusi Suomi nousi median raskaaseen sarjaan

bmw_uusisuomi.JPG

Verkkolehti Uusi Suomi on noussut tänä vuonna suomalaisen median raskaaseen sarjaan ohittamalla levikissä jo kaikki suuret maakuntalehdet. Lukijamäärä on viikoittain 250 000 – 300 000 (TNS Metrix). Lukijoiden joukossa on PäättäjäAtlaksen mukaan poikkeuksellisen paljon eteläsuomalaisia päättäjiä, jotka tämä maan kolmanneksi suurin B-to-B-media tavoittaa parhaalla osumatarkkuudella. Uuden Suomen kasvua on edesauttanut uudenlainen mediayhteistyö. Verkkolehti on alkanut tuottaa helmikuusta 2011 alkaen uutisia radiokanava Voicelle ja verkkopalvelu Plazalle. Viime syksynä US toi markkinoille uuden palvelun, Puheenvuoron, joka on Suomen vaikuttavin blogipalvelu lukuisine tv:stä tuttuine kasvoineen.

Huomattava joukko tämän kevään eduskuntavaaliehdokkaita on jo valinnut Uuden Suomen kanavakseen näkyä ja tuoda ajatuksiaan esiin blogeissa. Palvelun yhteyteen on rakennettu myös Puoluekone, jossa kaikki lukijat voivat käydä testaamassa, mikä puolue on oikeasti lähinnä sydäntä. Vaalimainostaja ei voisi Uutta Suomea parempaa paikkaa löytää ainakaan aktiivisuuden puolesta, sillä 90 prosenttia lukijoista aikoo US:n verkkokyselyn mukaan äänestää huhtikuussa.

Käy katsomassa BMW:n upea dominanssi Uudesta Suomesta.

Dominanssi koostuu valinnaisesta perusmainoksesta ja taustatapetista. Suosittelemme 300.000 näytön kokonaisuutta per viikko Paraati -mainosmuodolla.  Paraati 33 CPM (br. 9.900€) + taustatapetti 15 CPM (br. 4.500€).
 

Paraatipaikka on paras paikka

itellasaitille.jpg

Suuren suosion saavuttanut mainosmuoto on ylälaidassa nimensä mukaisesti paraatipaikalla sijaitseva, 980x400 kokoinen mainos, joka kiinnittää käyttäjän kuin käyttäjän huomion.

Paraatipaikan ansiosta mainostajalla on mahdollisuus tavoittaa käyttäjät näyttävällä visuaalisella toteutuksella. Tällä viikolla huomiota herättää Itella Logistiikan Paraatipaikka Uusisuomi.fissä.

Verkossa Mediasta saat paraatipaikat mm. seuraaviin medioihin:

AfterDawn, Uusi Suomi, Telkku, Älypää, Pelikone, Vertaa, Plaza, Stara, Terve Media ja IS Hyvä Olo.
 

Uusi Suomi 90 v.

US vanhanen2.jpg

Verkkolehti Uusi Suomi juhli brändin 90 vuotista taivalta Suomen Kansallismuseossa teemalla "Minne matka, Suomi?".
Politiikan ja bisneselämän vaikuttajia oli saapunut paikalle sankoin joukoin; keskustelu taloustilanteesta oli vilkasta ja verkostoituminen runsasta.

Uuden Suomen kokoamassa juhlapaneelissa huippupoliitikkoja huolettivat taloustaantuman seuraukset. Keskusteluun osallistuivat pääministeri Matti Vanhanen, eduskunnan puhemies Sauli Niinistö, kansanedustaja Anni Sinnemäki ja kansanedustaja Antti Kalliomäki. Vanhanen esitti puheenvuorossaan konkreettisen lupauksen, että hallitus tekee kaikkensa nykyisessä taloustilanteessa torjuakseen massatyöttömyyden.

Uuden Suomen Taloustutkimuksella teettämän tutkimuksen mukaan taantuma näkyy 25-44 vuotiaiden, 30.000 - 60.000 euroa vuodessa ansaitsevien ylivelkaantumisena. Noin 60% kotitalouksista odottaa taloutensa pysyvän taantumasta huolimatta ennallaan ja joka 10. aikoo edelleen ostaa asunnon tai lisätä arvopaperisijoituksia.

Uusi Suomi on 16:sta kuukaudessa noussut maan luetuimmaksi itsenäiseksi verkkolehdeksi. Uudella Suomella on n. 160.000 eri kävijää viikossa. Kävijöissä korostuvat +35 vuotiaat, hyvätuloiset, suuryritysten miespäättäjät.

Katso mediakortti

Philips Arcitec - miesten arkea helpottamaan

philips.jpg

Parranajo on arkitoimenpide, josta jokainen mies haluaa suoriutua nopeasti ja tarkasti. Philips Arcitec -partakone on tehty rikkomaan näitä suorituskyvyn rajoja ja tämä viesti halutaan saada mahdollisimman laajasti suomalaisten miesten tietouteen.

Philipsin ratkaisu on  3-4 viikkoa kestävä Verkossa Jätti Miehet -paketttikampanja. Tällä ratkaisulla Philips saa viestinsä kuuluviin 1,2 miljoonalle eri miehelle viikossa. Brutto eri kävijöitä paketti tavoittaa noin 1,6 miljoonaa / viikko. Mainosmuodoksi valittiin jättibanneri, joka näkyy kaikissa paketin medioissa: Telkku.com, Uusisuomi, Ajassa, Stadion, eDome, Muropaketti, NettiX,  Nettiauto, Nettimoto, Nettikone, Nettivaraosa, Nettivene, Tekniikanmaailma.fi, Eralehti.fi, Venelehti.fi, Kipparilehti.fi, Vauhdinmaailma.fi ja Golfpiste.com.

Fennia sulautui sisältöön

fennia.jpg

Vakuutusyhtiö Fennialle räätälöitiin Uusi Suomeen hellyyttävä toteutus läheisten turvaamisen tärkeydestä ja vakuutusten keskittämisen hyödyistä. Kyseisen median kautta tavoitettiin merkittävän paljon hyvätuloisia ihmisiä, joilla tyypillisesti on tarve hyvin monenlaisille vakuutuksille. Fennia halusi toteuttaa olemassa oleville ja potentiaalisille asiakkailleen jotain uutta verkon puolella ja Uusi Suomi mahdollisti toiveen.
 
Luova ratkaisu oli tuoda Fennian informatiivinen viesti kiinteänä Uuden Suomen etusivulle vain otsikkotasolla, jossa se noudatti voimakkaasti median omaa journalistista ilmettä. Lopputuloksena on tehokkaasti uutisaineiston joukkoon sulautuva mainos, johon linkitetyltä kampanjasivulta ihmiset pääsivät lukemaan aiheesta lisää.
 
Uusi Suomi tavoittaa viikossa n. 150.000 eri kävijää ja sivustolla on noin 900.000 sivulatausta viikossa.
 
 

Uusi Suomi 1-vuotta!

uusisuomi.jpg

Aleksis Kiven päivänä 10.10. Uusi Suomi juhlisti 1-vuotista verkkolehtitaivaltaan täysin uusitulla ilmeellä. Lukijoilta  on satanut medialle onnitteluja merkkipäivän ja uuden ilmeen johdosta; niin mukavan tyypillistä aktiivisuutta ja osallistumista tältä lukijakunnalta! 
 
Uusittu rakenne tarjoaa lukijalle runsaasti sisältöä jo heti etusivulta lähtien. Samoin eri aihealueiden uutisia on koottu nyt tehokkaiksi paketeiksi. Mainostajalle muutos tuo runsaasti uusia mainosmuotoja: panoraman, repäisykulman, lisää bokseja, jne. TNS PäättäjäAtlas 2008 tutkimuksen mukaan Uuden Suomen päättäjälukijat profiloituu ennenkaikkea suuryritysten ylimpään johtoon ja asiantuntijoihin Suur-Helsingissä.
 
Nyt tehdyssä muutoksessa säilytetään hyväksi havaittu journalistinen linja, jonka onnistumisesta kertonee parhaiten kävijämäärien jatkuva kasvu. Kooltaan tämä verkkomedia on vuodessa noussut samaan kokoluokkaan kuin verkon suurimmat maakuntalehdet Aamulehti ja Kaleva: viikolla 40 Uutta Suomea luki yli 150 000 eri henkilöä ja sivuja ladattiin yli miljoona kertaa.
 
Lue lisää synttärisankarin tunnelmista päätoimittajan jutusta

Neste Oilin ympäristöviestintää mielipidevaikuttajille

Tavoitteet

Olla rohkeasti läsnä ympäristöaiheisessa sisällössä. Ja tätä kautta muokata Neste Oilin mielikuvaa ympäristövastuullisena toimijana.

Ratkaisu

Ratkaisuna toteutettiin Uuteen Suomeen sisältökokonaisuus, jota Suomessa ei vastaavalla tuotteistuksella ole tuotettu. CO2 -raporttia tuottaa kolmas osapuoli ja raportti julkaistaan viikoittain Uuden Suomen verkkopalvelussa. Neste Oililla on vahva näkyvyys CO2 -raportin läheisyydessä. Tämän lisäksi Neste Oililla on mediassa sisältösivukokonaisuus, jossa jaetaan ajankohtaista informaatiota Neste OiIin Refine sidosryhmälehdestä. Lisänäkyvyyttä toteutetaan Uuden Suomen verkkopalvelussa Neste Oilin muulla ajankohtaisella kampanjoinnilla.

Hyödyt

"Yhteistyö tarjoaa mielenkiintoisen ja varsin konkreettisen tavan viestiä Neste Oilin arvomaailmaa." Pentti Parkkinen, Brändipäällikkö, Neste Oil Oyj

 

 

Uusi Suomi isoon liigaan

Uusi Suomi on noussut vuodessa merkittävän kokoiseksi päättäjämediaksi. TNS Metrix -mittauksen mukaan viikolla 37 eri kävijöitä oli 132.483 ja sivulatauksia oli n. 827.000. Uuden Suomen verrokeista päivittäisuutisia tarjoavista verkkopalveluista edellä olivat nyt ainoastaan Helsingin Sanomat ja Aamulehti. Verkkolehti, joka on tehty puhtaasti verkon lainalaisuuksia kuunnellen ilman printtirasitteita, on ilmiselvästi löytänyt alati suurenevan päättäjälukijakunnan. Uusi vetonaula on kuntavaaliehdokkaiden blogisivusto, johon on perustettu jo noin 350 blogia, mikä on kirvoittanut valistuneet lukijat ja ehdokkaat Uudelle Suomelle tyypilliseen tapaan hedelmälliseen debattiin. Lue Uuden Suomen artikkeli tästä aiheesta.

Uusi Suomi

Uusisuomi.fi on ajattelevan, uteliaan ja osallistuvan lukijan päivittäinen uutislehti verkossa. Se kertoo uutiset taustoineen ja ottaa rohkeasti kantaa ja kommentoi. Se herättää keskustelemaan ja aktivoi lukijat sisällöntuotantoon. Valtakunnallisesta verkkolehdestä löytyvät mm. seuraavat osiot: kotimaa, ulkomaat, raha, kulttuuri, vapaa-aika, ruoka ja työelämä. Lisäksi mukana on lukijoiden toimittamia uutisia ja keskustelua sisällään pitävä alasivusto.

Mainostajille on tarjolla mm. räätälöityjä kumppanuuksia ja uuden sähköisen kanavan yrityksen omiin sidosryhmälehtiin. Uusi Suomi tarjoaa paitsi uuden ja takuulla kiinnostavan median myös uusia keinoja löytää kaikupohjaa viesteilleen. Kuten tiedämme, kiinnostavassa ja relevantissa ympäristössä mainos ei ole vain pelkkä mainos.

Tilaa RSS-syöte

Uutiset