mediamyynti

Ampparit.com uudistuu

ampparit_lotto.JPG

Suomen suosituin uutisotsikoita kokoava portaali Ampparit.com on uudistunut. Merkittävimpiä muutoksia ovat uutis- ja muun sisällön syventäminen sekä helpommat tavat personoida palvelu itsensä näköiseksi. Samoin uutiset-, netti-TV- ja kartta-osioiden välistä vuoropuhelua tiivistettiin, jotta ne pystyvät täydentämään toisiaan. Muutoksia tehtiin myös ulkoasuun.

Kokonaisvaltainen muutos keskittyi erityisesti käyttäjäkokemuksen parantamiseen. Parannusta tavoitellaan esimerkiksi tuomalla täysin uusia kategorioita uutiset-osioon (kuten politiikka), sekä syventämällä jo olemassa olevia kategorioita. Ulkomaat-kategoriassa voi pureutua Venäjä- tai USA-uutisointiin, politiikka-kategoriassa eri puolueisiin sekä Terveys ja hyvinvointi -kategoriassa vaikkapa diabetes- tai verenpaine-uutisointiin.
– Uutisiinkin pätee se sääntö, että mitä lähempänä omia kiinnostuksen kohteita jokin asia on, sitä todennäköisemmin se on mielenkiintoista ja siitä haluaa yksityiskohtaisempaa tietoa. Yhdistämällä laajentuneen sisällön parantuneeseen personointiin, voi jokainen rakentaa juuri itselleen sopivan uutistarjonnan, lupaa Ampparit Oy:n toimitusjohtaja Petteri Hannonen.

Suomen laajin netti-tv-kanavapaketti
Ampparit Oy on seurannut tarkkaan netti-tv-toiminnan kasvua ja kehittymistä. Ampparit.com:n uudistus tarjosi erinomaisen mahdollisuuden toteuttaa visioituja asioita puhtaalta pöydältä. Valtavia kehitysaskeleita ottaneeseen netti-tv-toimintaan haluttiin vastata uudistamalla myös Amppareiden oma netti-tv-osio.
– Uskomme, että netti-tv-ohjelmiin pätee sama periaate kuin uutisiin. Ihmistä ei sinänsä kiinnosta, miltä kanavalta oma suosikkiohjelma tulee, vaan tärkeintä on löytää omat suosikit helposti. Kun ohjelmat on ryhmitelty aiheiden mukaan, niin omaa suosikkiohjelmaa katsoessa voi törmätä myös muihin mielenkiintoisiin ohjelmiin tai aiheeseen liittyviin uutisiin. Haluamme ja myös pystymme tarjoamaan valtakunnan kattavimmalla tarjonnalla ihmisille löytämisen ilon tälläkin puolella, määrittää Hannonen. Amppareiden netti-tv-osio tarjoaa aihepiireittäin valtakunnallisten ja myös pienempien netti-tv-tuottajien sisältöä.

Verkkomainonnan myyntiin myös uudistus
Uudistuksen yhteydessä myös Ampparit Oy:n mediamyyntikumppani vaihtui. Uusi kumppani on Verkossa Media Oy, joka on Suomen suurin riippumaton mainosverkko.
– Olemme seuranneet Ampparit.com:n kehitystä jo pitkään ja keskustelleet yhteistyön tavoista. Kiinnostus on ollut molemminpuolista. Kun selvisi, että Ampparit.com:n tekniikka ja uudistukset mahdollistavat hyödyntää koko Verkossa Median osaamista, oli selvää, että lähdemme yhteistyöhön. Amppareissa on paljon potentiaalia ja uskomme, että mainostajat tulevat yllättymään sen vahvuuksista, kertoo Verkossa Media Oy:n toimitusjohtaja Sami Kelkka.

Kasvu jatkuu kehittämällä henkilökohtaista käyttäjäkokemusta
Ampparit.com:lla on yli 220.000 viikottaista kävijää eri selaimilta. Viikon aikana Amppareiden käyttäjät saavat nauttia yli 15.000:sta otsikosta, joita klikataan noin 5 miljoonaa kertaa. Plus- ja miinusääniä uutisotsikoille annetaan joka viikko lähes 65.000 kappaletta. TNS Metrix:n Uutiset-listauksen mukaan Ampparit.com on sivulatauksilla mitattuna kasvanut jo Suomen toiseksi suurimmaksi uutissivustoksi, ollen alan merkittävin toimija suurten mediatalojen ulkopuolella. Ampparit.com seuraa lähes reaaliaikaisesti yli kahtasataa suomalaista uutis- ja muuta lähdettä. Tämän lisäksi portaali tarjoaa 10 vuorokauden sääennustukset, netti-TV-ohjelmat, kattavan tv-ohjelmaoppaan sekä uutiskartan, joka sijoittaa paikkatiedon ja Google Mapsin avulla uutisia kartalle niiden tapahtumapaikan mukaan.

Toteutetun uudistuksen taustalla ei ole pelkästään yhtiön omat visiot, vaan myös Amppareiden käyttäjien palautteita on hyödynnetty kehitystyössä.
– Palautteiden ja käyttäjätutkimuksen kautta olemme saaneet runsaasti erinomaisia ideoita, jotka ovat tukeneet omia visioitamme.

Toivomme, että uudistuksen myötä pystymme osoittamaan, että todellakin kuuntelemme käyttäjiämme ja haluamme antaa mahdollisuuden aidosti henkilökohtaiseen käyttäjäkokemukseen. Miksi tyrkyttäisimme kaikkea kaikille, kun vaihtoehtona on eri osioiden ja personoinnin avulla tarjota jokaiselle vapaus luoda oman näköisensä Ampparit, tiivistää Hannonen Amppareiden jatkuvan kehitysfilosofian.

> Ampparit.com uudistuksia

> Ampparit.com mediakortti


 

Maailman johtava teknologiajulkaisu Suomeen

tomshardware.jpg

Maailman johtava teknologiajulkaisu, vuonna 1996 perustettu Tom's Hardware aloittaa toimintansa Suomessa loppukesästä 2010. Oululainen verkkojulkaisija AfterDawn Oy on hankkinut julkaisun lisenssioikeudet kaikissa Pohjoismaissa ja aloittaa Tom's Hardwaren Pohjoismaista ensimmäisenä Suomessa.


Tom's Hardware on PC-teknologiaan keskittyvä verkkojulkaisu, jota julkaistaan 11 eri maassa, mm. Kiinassa, Saksassa ja Italiassa. Sivuston testiartikkelit ja laajat, analyyttiset vertailut ovat teknologiapiireissä lähes legendaarisessa maineessa ja julkaisulla on maailmanlaajuisesti lähes 30 miljoonaa lukijaa joka kuukausi.

Julkaisun omistava Bestofmedia valitsi paikalliseksi kumppanikseen suomalaisen AfterDawn Oy:n yhtiön laajan kansainvälisen kokemuksen vuoksi; AfterDawn julkaisee omalla nimellään tekniikkaan keskittyviä verkkopalveluja kuudella eri kielellä. Lisenssisopimuksen ansiosta AfterDawn saa yksinoikeudet Tom's Hardwaren testeihin artikkeleihin ja uutisiin kaikissa Pohjoismaissa. Tom's Hardware Suomi tullaan avaamaan osoitteessa http://www.hardware.fi/

"Tom's Hardwaren sisältö täydentää loistavasti omaa teknologiaan keskittyvää uutisointiamme. Olemme AfterDawnin omien julkaisujen kautta uutisoineet jo 11 vuoden ajan kotiteattereista, älypuhelimista ja digitaaliseen kotiin liittyvistä teknologioista, mutta varsinaisen PC-tekniikan olemme jättäneet muille. Nyt saamme käyttöömme Bestofmedian valtavat toimitukselliset resurssit ja pystymme tarjoamaan täydellisen kattauksen kaikesta tekniikkaan liittyvästä, kaikissa Pohjoismaissa", kertoo AfterDawnin toimitusjohtaja, Petteri Pyyny.

"Elokuussa avautuvan Suomen Tom's Hardwaren mainosmyynti on jo alkanut. Ensimmäiset yhteydenotot alan globaaleihin pelureihin ovat vahvistaneet käsityksemme Tom´s Hardwaren vahvasta brändistä ja arvostetusta sisällöstä. Tom´s Hardware ja AfterDawn muodostavat yhdessä erittäin hyvin toisiaan tukevan parin ja tarjoavat mainostajille loistavan väylän tavoittaa teknologiasta kiinnostunut kohderyhmä. Kun Ruotsin, Norjan ja Tanskan Tom's Hardware -julkaisut avataan loppuvuodesta 2010, tulee tarjolle myös pohjoismaisia teknologiasta kiinnostuneita kuluttajia ", toteaa AfterDawnin ja Tom´s Hardwaren mediamyynnistä vastaavan Verkossa Median toimitusjohtaja Sami Kelkka.


Finnair ja Verkossa Media mediamyynnin yhteistyöhön

FIN_Finnair_A330_300_OH_LTM_18_LOW.JPG

Finnair Oyj ja Verkossa Media Oy ovat aloittaneet Online mediamyynnin yhteistyön. Verkossa Media hoitaa kanta-asiakaskirjeiden, uutiskirjeiden ja verkkopalvelun mainosmyynnin.
 
Finnair panostaa oman kanta-asiakasohjelmansa kehittämiseen, ja keskittyy Plus-ohjelman asiakasetujen lisäämiseen.
 
– Mediamainonnan myynnin jätämme vastaisuudessa sen ammattilaisille. Verkossa Median palvelut sopivat tarpeisiimme, ja ensimmäisten kokeilujen perusteella voidaan todeta asioiden olevan nyt hyvällä mallilla, sanoo Finnair Oyj:n Mikko Tuomainen, Head of Internet Sales and Loyalty programs.



– Olemme johdonmukaisesti kasvattaneet verkostomme kokoa vastaamaan suomalaisten mainostajien tarpeita. Finnairin mahdollistama kontaktipinta on hieno lisä tarjontaamme, kertoo Verkossa Median toimitusjohtaja Sami Kelkka. 
Kanta-asiakaskirjeellä on 320.000 tilaajaa, uutiskirjeellä 350 000 tilaajaa ja saitin etusivulla n. 165 000 eri kävijää viikossa.
 

Tilaa RSS-syöte

Uutiset