G1-puhelin

G1-puhelin ja mobiilimainonta

Kuluvalla viikolla mobiilialan kuumin uutinen oli T-Mobilen lanseerama G1-puhelin, jonka käyttöjärjestelmä Android on Googlen kehittämä. Monet uskovat, että G1-puhelin tulee onnistumaan juuri uuden käyttöjärjestelmänsä, käytettävyytensä sekä liitettävyytensä ansiosta.

 
Mitä tämä sitten tarkoittaa?

Kaikki se mitä näet puhelimesi näytöstä on osa puhelimesi käyttöjärjestelmää tai ohjelmistoalustaa. G1-puhelimen käyttöjärjestelmä on nimeltään Android ja sen on kehittänyt Google. Uutisointi G1-puhelimesta keskittyykin suurimmalta osalta juuri Android-käyttöjärjestelmään ja sen käytettävyysominaisuuksiin.

 Käyttöjärjestelmän lisäksi puhelin koostuu tietenkin fyysisistä ominaisuuksista, jotka pitävät sisällään puhelimen ulkokuoren sekä teknologian. Google ilmoittikin avoimesti, että G1-puhelimen on fyysisesti valmistanut Taiwanilainen HTC, ei Google itse.

 Puhelimen liitettävyys yksinkertaisesti tarkoittaa sitä, kuinka vaivattomasti puhelimalla pääsee verkkoon sekä käyttämään erilaisia sähköisiä palveluita, kuten esimerkiksi pankkipalveluita tai sähköpostia.

Kuluttajalle vaivaton liitettävyys taas koostuu niistä mahdollisuuksista, jotka puhelin yhdessä käyttöjärjestelmän ja teknologian kanssa mahdollistavat käyttäjälle tietyn operaattorin verkossa. Onkin huhuttu, että T-Mobile tarjoaisi kaikille G1-puhelimen omistajille ilmaisen datayhteyden Googlen Gmail -sähköpostipalveluun. Tällöin käyttäjälle ei tulisi kustannuksia datan siirrosta, kun hän lukisi sähköpostejaan Gmail -sähköpostitililtään.

G1-puhelimen suurimpana etuna katsotaankin erityisesti olevan se, miten helppoa tavallisen käyttäjän on muokata puhelinta omaan käyttöönsä sopivaksi.

Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että käyttäjän olisi mahdollista lisätä helposti G1-puhelimeensa erilaisia toimintoja sekä sovelluksia yksinkertaisesti lataamalla niitä verkon yli suoraan laitteeseen. Tällä hetkellä esimerkiksi musiikin lataaminen matkapuhelimeen tapahtuu tietokoneen kautta.

 
Mitä tämä tarkoittaa yrityksille?

G1-puhelinta on kuitenkin kritisoitu siitä, että puhelimesta eivät hyötyisi yrityskäyttäjät. G1-puhelimen käyttöönottoa suurissa yrityksissä hankaloittaa se, ettei G1-puhelin tue yrityskäyttäjille tiettyjä tärkeitä ominaisuuksia, kuten esimerkiksi Outlook -sähköpostiohjelmaa.

Googlen hakusanamainonta mullisti lyhyessä ajassa hakukonemainonnan ja monen yrityksen markkinoinnin verkossa. Joten onkin tärkeää pohtia myös sitä, millainen vaikutus G1-puhelimella tulee olemaan mobiilimainonnan alueella? Esimerkiksi on esitetty näkökulmia siitä, että G1-puhelin mahdollistaisi yrityksille paikallisesti kohdistettavan mobiilimainonnan. Paikallisesti kohdistettava mobiilimainonta onkin ollut yksi suurimmista haasteista mobiilimainonnan alueella.

Pohjois-Amerikassa Googlen G1-puhelimen voi tilata ennakkoon T-Mobilen kautta 179 dollarin hintaan. Iso-Britanniassa G1-puhelin tulee myyntiin marraskuussa ja muissa Euroopan maissa vuoden 2009 alkupuolella.

 

Tilaa RSS-syöte

Uutiset