Matkailusivustojen kuumin palvelu Rantapallo.fi

Matkailusivustojen kuumin palvelu Rantapallo.fi
Rantapallo on vuonna 2007 perustettu pirteä ja asiantunteva matkailusivusto. Jo ensimmäisen vuoden aikana Rantapallo nousi Suomen suurimpien matkailusivustojen joukkoon tuoreilla näkökannoillaan ja monipuolisella sisällöllään. Tällä hetkellä Rantapallo on suurin ainoastaan matkailua käsittelevä sivusto. Viime viikolla eri kävijöitä oli yli 48.000 (Oindex, vko 13). Rantapallon suosituinta sisältöä ovat matkakohteita ja matkustamista koskevat vinkit ja artikkelit. Matkailuartikkeleiden lisäksi lukijat voivat käydä keskustelua muiden matkailijoiden kanssa ja pitää omaa matkablogia.
Rantapallon artikkeleista löytyy sopivaa luettavaa niin reppureissuista kuin pakettimatkoista kiinnostuneille. Uuden maaliskuussa julkaistun ulkoasun myötä Rantapallo pyrkii entistä enemmän luomaan hyvää matkatunnelmaa ja tuomaan matkakohteita paremmin esille myös visuaalisesti.
Rantapallo on myös mainostajalle loistava paikka tavoittaa matkaa suunnittelevat aktiiviset ihmiset. Finnmatkojen kevään 2008 kilpailussa, jossa mitattiin mainonnan tuloksellisuutta, Rantapallo oli voittaja. Rantapallosta tuli Finnmatkoille eniten äkkilähdön ostaneita asiakkaita kuukaudessa.
Kirjoittanut Verkossa Median tiimi - 2. Huhtikuu 2009 - 9:43
Ota yhteyttä
Puhelin: 0207 806 305 asiakaspalvelu@verkossa.fi Haluatko lisätietoa? Autamme sinua löytämään oikeat tavat tehdä tulosta digitaalisessa ympäristössä.
Artikkelit kirjoittajalta
- 24.11.2009 - 12:50
- 23.10.2009 - 09:28
- 16.10.2009 - 09:15
- 05.10.2009 - 10:25
- 28.09.2009 - 11:50
- 13.09.2009 - 11:06
- 12.09.2009 - 09:23
- 09.09.2009 - 11:23
- 09.09.2009 - 10:38
- 04.09.2009 - 10:25
Hae
Uutiset
Arkisto
- Tammikuu, 2012 (2)
- Joulukuu, 2011 (1)
- Marraskuu, 2011 (1)
- Lokakuu, 2011 (1)
- Syyskuu, 2011 (4)
Tilaa Ideakirje
Haluatko tietää, mitä uutta Verkossa tapahtuu ja mikä verkossa toimii? Tilaa ideakirjeemme ja saat uusimmat ideat kerran kuukaudessa sähköpostiisi. Emme luovuta osoitetta kolmansille osapuolille.